Juniori-KalPa hakee vastuuohjaajaa perusopetuksen iltapäivätoimintaan Kuopioon Martti Ahtisaaren koululle.
Juniori - KalPa järjestää liikunnallisia iltapäiväkerhoja lukuvuonna 2024-2025 Siilinjärvellä Vuorelan ja Kuopiossa Martti Ahtisaaren kouluilla. Juniori-KalPan iltapäiväkerhotoiminta on perusopetuksen iltapäivätoimintaa. Perusopetuksen iltapäivätoiminta on ohjattua vapaa-ajan toimintaa pääsääntöisesti 1.-2.-luokkalaisille sekä erityisen tuen oppilaille koulupäivän jälkeen. Toiminta alkaa koulupäivän päätyttyä klo 12 ja päättyy klo 16.
Kerhojen toiminta-ajatuksena on innostaa lapsia liikkuvaan elämäntapaan. Kerhoissamme tutustutaan eri liikuntalajeihin ja leikkeihin. Kannustamme lapsia kokeilemaan uusia lajeja sekä keksimään omaehtoisesti erilaisia pelejä ja leikkejä. Ulkoilu on myös mukana päivittäisessä ohjelmassa. Kerhoissamme annetaan myös mahdollisuus läksyjen tekoon, leikkimiseen, askarteluun ja muihin kädentaitoihin. Teemme yhteistyötä koulujen vuosisuunnitelman kanssa suunnitellessamme toimintaa lukuvuoden aikana. Lisäksi kerhoissamme opetellaan hyvää kaveruutta, itsensä ja toisten kunnioittamista sekä hyviä tapoja. Toiminta perustuu Juniori - KalPan arvoihin, Siilinjärven kunnan ja Kuopion kaupungin iltapäivätoiminnan suunnitelmiin.
Juniori-KalPa etsii liikunnallista ja lasten kanssa hyvin toimeen tulevaa henkilöä iltapäiväkerhon vastuuohjaajan tehtävään Kuopioon Martti Ahtisaaren koululle. Haemme henkilöä, jolla on kokemusta lasten ryhmien ohjaamisesta ja halua olla kehittämässä laadukasta liikunnallista iltapäivätoimintaa. Koulutus ja kokemus nepsy -lapsista luetaan eduksi.
Toivomme hakijalta vastuullista työotetta, organisointitaitoa, lapsilähtöisyyttä, omatoimisuutta, hyviä tiimityöskentelytaitoja sekä halua olla kehittämässä laadukasta liikunnallista iltapäivätoimintaa. Arvostamme oma-aloitteisuutta, asiakaspalveluhenkisyyttä, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä innostunutta työotetta. Henkilön tulee olla täysi-ikäinen. Työ sopii esimerkiksi opiskelun ohessa tehtäväksi. Iltapäivätoimintaa järjestetään klo 12-16.00 välisenä aikana. Työtunteja kertyy päivittäin noin 5 tuntia viitenä päivässä viikossa. Työaika on noin 25 h / viikko.
Työtehtäviin kuuluu oman työpisteen toiminnan suunnittelu ja toteutus yhdessä työparin kanssa sekä sujuva yhteistyö huoltajien ja koulun henkilökunnan kanssa. Iltapäiväkerhon vastuuohjaajan tehtäviin kuuluu lasten päivittäisen ohjauksen ja huolenpidon lisäksi liikunnallisten ja muiden toiminnallisten osuuksien (esim. askartelu, retket, satuhetket, lautapelit yms.) vetäminen ohjaajien omia vahvuuksia hyödyntäen, välipalahetkien valvonta sekä läksyjen teossa tarpeen mukaan avustaminen.
Alan koulutus ja mielellään vähintään 1 vuoden työkokemus vaaditaan. Työsuhde on määräaikainen koulujen lukuvuoden ajan.
Työhön valitun tulee näyttää lasten kanssa toimimiseen vaadittu rikosrekisteriote.
Hakuaika:
Jos kiinnostuit tehtävästä, lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi sekä CV:si PE 24.5.2024 mennessä seuran toiminnanjohtajalle Antti Reinikaiselle(0505954119) sähköpostilla: antti.reinikainen@kalpa.fi
17.06.2024 15.00 | Juniori-KalPa hakee IP kerhon ohjaajaa |
14.06.2024 13.02 | OP Pohjois-Savo ja Juniori-KalPa ry jatkavat vahvaa yhteistyötä! |
14.06.2024 09.05 | Tyttöjen starttipäivä 2.8.2024 Toivalan tuplajäillä |
06.06.2024 12.00 | Terveystalo jatkaa KalPa-yhteisön pääyhteistyökumppanina |
30.05.2024 16.10 | KalPan Pihapelit starttaavat ensi viikolla |
24.05.2024 14.00 | Eetu Qvist vahvistamaan Juniori-KalPan luisteluvalmennusta |