Juniori-KalPa ry:n hallituksen kokous nro 2/2021-2022
Julkaistu: 28.09.2021 11.56

Juniori-KalPa ry:n hallituksen kokous nro 2/2021-2022

Juniori-KalPa ry:n hallituksen kokous nro 2/2021-2022 pidettiin maanantaina 27.9.2021 klo 17.00 alkaen.

Kokouksessa käsiteltiin mm. seuraavia asioita:
- päätettiin, että jokaiselle joukkueelle nimetään oma nk. hallituskummi, joka osallistuu kauden aikana vanhempainiltoihin tai muihin joukkueen yhteisiin tapahtumiin ja jonka kautta
joukkueesta tulevat risut ja ruusut saadaan seuran tietoon
- Leijonat TV alkaa alkuvaikeuksien jälkeen toimimaan suunnitellusti. Kuopiossa kamerat on asennettu Niiralan jäähallin lisäksi Toivalan ja Lippumäen hallien LähiTapiola areenoille.
- valmentajakoulutuksissa tullaan tällä kaudella painottamaan lajitaitojen lisäksi pedagogisiin taitoihin eli kuinka valmentaja / ohjaaja lähestyy lasta / nuorta.
- joukkueenjohtajakoulutuksen rinnalle tuotetaan erillinen aloittavan joukkueen "starttikoulutus"
- Nais- ja tyttökiekkovaliokunnan kauden 2021-2022 yhtenä pääteemana on yhteisöllisyyden nostaminen
- Markkinointi- ja viestintävaliokunnan terveisenä oli, että seuran viestinnän on oltava tarkkaa, täsmällistä ja laadukasta. Tiedon on oltava kaikkien saatavilla helposti.
- Talousvaliokunnnassa on käyty läpi seuran yhteistyösopimuksia ja hallitus totesi seuran talouden olevan vakaalla pohjalla
- Kilpapolun lopettaville pelaajille on seurassa tarjolla erilaisia mahdollisuuksia osallistua harrastetoimintaan tai ohjautua valmentajakoulutuksiin tai erotuomaritehtäviin.
- Seurakäsikirja tullaan julkaisemaan nyt syksyn aikana, ensin siihen kuitenkin lisätään vielä osio seuran markkinoinnin ja viestinnän linjauksesta.
- Seuraava hallituksen kokous pidetään maanantaina 25.10.2021 klo 17 alkaen Lippumäen kokoustiloissa.