U10 kausi hyvässä vauhdissa
Julkaistu: 30.11.2020 00.00

U10 kausi hyvässä vauhdissa

Kausi 2020-2021 pääsi käynnistymään ajallaan, mikä olikin toiveiden täyttymys ankeasti päättyneen kiekkokevään jälkeen. Joukkue on pursunnut harjoitus- ja peli-iloa, eikä marraskuun pimeät illat ole himmentäneet paloa silmistä.

Hallin ovet aukesivat joukkueelle elokuussa lähes samaan aikaan koulun ovien kanssa. Ensimmäinen turnaus pelattiin syyskuun alussa tutussa Vesileppis-areenassa. Turnauksesta tuli menestystä ja onnistumisia laajalla rintamalla. Taidot olivat säilyneet kevään ja kesän yli. Vaikutti myös siltä, että kuntokin oli säilynyt kohtuullisen hyvin, vaikka sen kummempia fysiikkaharjoituksia joukkueella ei kesän aikana ollutkaan. Skuuttaus, trampalla pomppiminen, pyöräily ja uinti näyttivät olleen ihan tehokkaita ja varteenotettavia harjoitusmuotoja. Kalastaminen oli tainnut osalle tuoda kaivattua tyyneyttä ja mielenrauhaa.

Leijonaliiga käynnistyi lokakuun lopussa. KalPa U 10 Etelä pelaa tälläkin kaudella neljän peliryhmän voimin sekä Kymi-Saimaa- että Savo-Karjala-lohkoja. Paikalliskamppailujen makuun päästään U 10 Pohjoisen ja KalPa tyttöjen kanssa. Pisimmät vieraspelit suuntautuvat Lieksaan, Mikkeliin ja Savonlinnaan. Tällä hetkellä vastustajista on kohdattu pariin kertaan Mikkelin Jukurit ja kerran IPK, LL -89 ja KaPa -51. Itsenäisyyspäivänä U 10 Etelä pelaa "vieraspelit" Toivalan Tuplajäillä, vastassa tuolloin saman ikäluokan Pohjoinen ja KalPa tytöt.

Alkanut Leijonaliiga on ollut viime kauden tapaan maali-iloittelua, mikä varmasti on osin koko ajan parantuvien pelitaitojen ansiosta. Harjoituksissa pyritään tekemään monipuolisesti kaikkea ja jäällä toiminta jakautuukin aina pienryhmiin. Näin pyritään välttämään seisoskelua ja jonottamista. Pelitaitoja ja vauhtia kehitetään lisäksi viikoittain muun muassa kapealla, täyspitkällä kentällä pelaten.

Oheisharjoittelu on tullut entistä vahvemmin mukaan harjoitusohjelmaan. Kerran viikossa puolikas ryhmä kokoontuu harjoittelemaan Oheisharjoittelukeskukselle, jossa harjoitellaan liikkuvuuden, motoristen taitojen ja voiman elementtejä. Tuplajäiden liikuntasalissa oheisharjoituksia on tiistaisin ennen jäätreeniä ja joka toinen lauantai jäiden jälkeen. Näissä omissa oheisissa tehdään myös "Oharilta" tuttuja harjoituksia. Kaikki harjoittelu tapahtuu oman kehon painolla ja ikätasolle sopivilla yleisliikkeillä. Lisäksi omissa oheisissa harjoitellaan erilaisia koordinaatioita, hyppyjä ja loikkia, joiden avulla päästään vähitellen kehittämään juoksutekniikkaa, kimmoisuutta ja samalla parannetaan luisteluasentoakin.

Toivottavasti alkanut kausi saadaan vietyä läpi turvallisesti ja mahdollisimman vähin keskeytyksin. Se on varmasti 40 pelaajan ja perheiden toive.