Julkaistu: 01.12.2020 00.00

Juniori-KalPa ry:n hallituksen kokous 3/2020-2021

Juniori-KalPa ry:n hallituksen kokous nro 3/2020-2021 pidettiin maanantaina 30.11.2020 ja kokouksessa käsiteltiin mm. seuraavia asioita:

- Halleilla on joukkueiden jäljiltä esiintynyt siivottomuutta johon on puututtu sekä seuran että halliyhtiön puolesta. Kopeista tulee siivota isot roskat pois lattioilta ennen kopin luovuttamista seuraavalle joukkueelle. Myös maskien käytöstä on huomautettu sekä pelaajia että toimihenkilöitä.
- Lippumäkeen on LähiTapiola areenan puolelle asennettu pilottihankkeena Leijonat TV kuvausmahdollisuus, joka automaattisesti kuvaa U 13 ja sitä vanhempien ikäluokkien ottelut jotka ovat SJL:n tulospalvelussa (myös harrastesarja).
- Koronarajoituksia on jo tullut HUS sairaanhoitopiirin ja Pirkanmaan alueelta. KYM soten osalta päätöksiä on odotettavissa lähipäivinä. Seura noudattaa kaikessa toiminnassaan
THL:n, AVI:n ja SJL:n antamia ohjeistuksia. Tämän hetken tietojen perusteella seura suosittelee turnauksien ja pelitällien osalta vain lähialueen pelejä ja vastustajaksi vain ei kiihtymisalueelta tulevia joukkueita. Epäselvissä asioissa joukkueiden tulee kääntyä seuran koronavastaavan Herkko Kosken puoleen.
-Käytiin läpi eri valiokuntien muistiot.
- Seuralla valmisteilla seuratoiminnan käsikirja.
- keskusteltiin joukkueiden kuukausimaksujen keräämisestä ja pelaajan siirtymisestä seuran sisällä toiseen joukkueseen ja sen aiheuttamista joukkueiden välisistä rahasiirroista.
Todettiin, että seura toimii kaikessa toiminnassaan vain ja ainoastaan verottajan hyväksymillä tavoilla.
- Vallitsevan Koronatilanteen johdosta seuran toimihenkilöiden ja vapaaehtoisten mahdolliset pikkujoulutapahtumat siirretään pidettäväksi myöhempään ajankohtaan.
- Seuraava hallituksen kokous pidetään maanantaina 11.1.2021 klo 17 alkaen