7
LOK
16.15
B SM, B-nuorten SM alkusarja

KalPa - HIFK  

Niiralan Monttu

KalPa – HIFK 4-3 (0-1, 2-2, 2-0)

Tiukille meni. Taas kerran.

KalPa vie, muttei tee. Kiekko jää kerran pyörimään oman maalin eteen ja HIFK iskee pöysän. Toisessa erässä jatketaan edelleen KalPan hienoisessa hallinnassa. Kimi Viljakainen kaadetaan läpiajosta, josta tuomitusta rankkarista Niklas Meriläinen tasoittaa pelin. Kaveri käyttää erikoistilanteet hyvin hyödykseen ja karkaa jo kahden maalin johtoon maalaamalla ensin ylivoimalla ja sitten alivoimalla. Erän lopussa Elias Koponen haistoi HIFKin pakin bulgarialaisen sokkosyötön ja kavensi katkosta komeasti pelin kahteen kolmeen.

Viimeisessä erässä Niilo Romppanen vetää liikkuvat taakse ja Taneli Kovaniemen syötöstä siniviivavedolla tasoittaa pelin. Pelin kulminaatiopiste on HIFK:n potkaisemisesta saama ottelurangaistus, josta saadun 5 minuutin ylivoiman KalPa hyödyntää kertaalleen ja menee ensimmäisen kerran johtoon. Ja kun lisämaaleja ei synny, jää kaikki kolme pistettä kotiin.

Pisteiden perusteella onnistujia tänään maalintekijät Niilo Romppanen, Elias Koponen, Niklas Meriläinen ja Atte Tiitinen, sekä syötöt mieheen tehneet Taneli Kovaniemi ja Veikka Hahl. KalPan maalissa kiekkoja nieli Eikka Kokkonen 26 torjunnan verran.

#kotivoitto #taitokasvaayhdessä#KalPaB

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista