31
MAA
13.30
B SM, B-nuorten SM alkusarja

KalPa - Jokerit  

Niiralan Monttu

KalPa – Jokerit 3–5 (0-1, 0-2, 3-2)

Nyt mennään. Pelin merkitys näkyy pienenä hermoiluna ja sitä kautta avausvirheinä. Molemmilla. Peli virtaa päästä päähän, mutta todelliset namupaikat huutavat olemattomuuttaan. Seitsemän minuutin kohdalla KalPalla pitempi pyöritys ja seuraavassa tilanteessa parilla nätillä syötöllä Niklas Meriläinen läpi, mutta ei päästä vielä huutamaan. Enivei hermostuneisuus on nyt pyyhitty pois. Erän lopussa narripaidat pääsee hieman niskan päälle ja peli pyörii toistuvasti KalPapäädyssä. Ja lopulta Jokerikaverin voimakas maalin takaa maalin eteen ajo kaataa KalPan maalilla pelaavan Eikka Kokkosen ja tilanteesta tulleen riparin painaa toinen Jokerikaveri sisään juuri siitä kohdasta, mistä ensimmäinen taklasi Eikan pois. Tuomaristo ei nää tilanteessa maalivahdin estämistä, vaan avausmaalin. Viimeisellä minuutilla vieraat saavat vielä pelin keltaiseen päähän ja useampiakin laukauksia ilman tilastomerkintöjä. Erän alussa puristettiin vähän liikaa mailaa, mutta muutaman minuutin pelin jälkeen peli vapautui ja yleisön läpsyttimet löivät tahtia. Erän keskivaiheilla onnistuttiin luomaan jokunen paikkakin, mutta erän loppu meni Jokereiden otteessa ja niin tulostaulu näyttää lukemia 0-1 erätauolle mentäessä. Torjunnat KalPa 14 – Jokerit 10.

Päättäväinen alku. Nyt mennään suoraviivaisesti ja voimakkaasti maalille. Mut niin painaa Jokeritkin. Molemmilla ensi minuuteilla ihan asiallisia maalipaikkoja. Jokerit nostaa vasemmasta laidasta, pistää poikittaissyötön maalille. Vapaaseen Jokerimailaan, joka ohjaa syötön Eikka Kokkosen olkapään yli. 0-2. Hyvä, pitkä pyöritys viiden minuutin kohdalla, mutta maalisarakkeessa paistaa yhä nolla. Mut KalPakarhu on nyt herätetty ja vahvasti aistit terävänä. Mutta sit tulee kylmä suihku, lähes edellisen toimintona Jokeri nostaa vasemmasta laidasta ja syöttää poikittain takakulmalle vapaaksi rientäneelle joukkuekaverilleen. 0-3. Ja heti perään hyökkäyspään vahinkokampista KalPajäähy. Jokerit pyörittää, mutta AV toimii, vaikka välillä pelataan vain kolmella mailalla. Jokerikaveri luulee KalPan mustaa kypärää kiekoksi ja pääsee tutustumaan snadiaitioon. Kaveri pelaa silti viidellä ja päästään vetään viiskolmosta – taululla ajat 1:22 ja 2:00. Kaksi pyöritystä, mutta pyörittelyksi jää, sillä aikaiseksi saadaan vain yksi laukaus. Ja sit kuus omaa kentällä. Hetki tasavajaata ja loppuerä AV:a, jossa Jokerit saa syötön läpi, mutta nyt Eikka Kokkosen ponttooni ehtii kuin ehtiikin väliin. Paljon hyvää, mutta viimeistely ei toiminut ja kun kaveri teki 2 kaunista maalia, niin kolmen maalin takaa lähdetään kolmanteen erään. Erän torjunnat KalPa 10 – Jokerit 15.

Alivoimalla aloitetaan. Pari minuuttia takana, kun Taneli Kovaniemi karvaa kiekon hyökkäyskulmassa, syöttää maalin etukulmalle Kimi Viljakaiselle, joka pyörähtää ja syöttää toiseen aaltoon maalin eteen Andreas Okanylle, joka rikkoo nollan ja pistää maalilaulut soimaan. Peli aaltoilee, kolmosketju järjestää Jeremi Tammelan läpi, mut kohti menee. Erän puolivälissä alkaa laidat ryskyä. Nyt on meininkiä. KalPa pyörittää ja Santeri Yli-Suutala nostaa viivalta kulman kautta kohti maalia, siirtää päätyviivalta rystylle ja nostaa Jokkemoken korvan juuresta yläpesään. Melkoinen yksilösuoritus 2-3. Kaveri saa riistettyä keskialueella ja pääsee yksin läpi. Tarkka veto b-pisteeltä patjan yli vie vieraat taas kahden maalin karkumatkalle. 57:17 mokke pois. Aloitusvoitto, veto, torjunta. Aloitusvoitto, veto, kimmoke päätuomarin käteen. Kaveri saa riistettyä ja tekee tyhjiin, KalPa kuittaa heti, Santeri Yli-Suutala saa kiekon Niklas Meriläiseltä siniviivalle, vetää maalille, jossa Andreas Okany touhuilee maalin. 3-5. Taas mennään ilman mokkea. KalPa painaa, Jokerit painaa, mut tyhjä maali varjeltui, mut penaltin omille pukkas. Aika loppuu tiimalasista. Viimeisen erän torjunnat KalPa 5 – Jokerit 15.

Ihan kelpo show 269 päiselle kotiyleisölle, kaveri oli tänään paikoistaan tehokas ja teki yhden kyseenalaisen, kaksi nättiä, yhden läpiajomaalin ja yhden tyhjiin, mutta hienoja olivat kotijoukkueenkin esitykset ja hyvä loppukiri saatiin aikaiseksi, mutta pari lisää olis tänään tarvittu. KalPaB KIITTÄÄ KOTIYLEISÖÄÄN. Tosin vielä yksi mahku päästä katsomaan keltapaitoja Niiralassa, sillä pronssipeli pelataan joko Kärppiä vastaan Oulussa tai Ässiä vastaan Niiralassa. Hetki happea ja sitten kaikki fokus ensi lauantain pronssipeliin.

KalPasta tänään pisteille Andreas Okany 2+1, Santeri Yli-Suutala 1+1, sekä Taneli Kovaniemi, Kimi Viljakainen ja Niklas Meriläinen syöttöpisteet mieheen. KalPan maalilla Eikka Kokkonen torjui 29 kertaa.

#playoffit #välierä #pronssipeliin #keväthurmaa #pelipäiväparaspäivä #taitokasvaayhdessä #KalPaB #KalPaU18 #bsmfi

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista