Leijonakoulut siirtyvät joulutaolle
Julkaistu: 03.12.2020 00.00

Leijonakoulut siirtyvät joulutaolle

Syyskauden viimeiset Leijonakoulujen tapahtumat oli tarkoitus pitää sunnuntaina 13. joulukuuta. Uusista rajoituksista sekä ohjeistuksista johtuen Leijonakoulumme aloittavat joulutauon nyt paria viikkoa suunniteltua aiemmin.

Tällä hetkellä halleissa on rajattu henkilömäärää ja katsomot ovat suljettu. Näin ollen tapahtumiin ei olisi mahdollista ottaa mukaan kaikkia leijonakoululaisia ja vanhemmat eivät pääsisi mukaan tapahtumiin.

Lippumäen ja Toivalan kaikki lapsi-aikuinen-, luistelu- ja kiekkokoulujen tapahtumat sekä Aurinkorinteen koulun Leijona-liikuntakoulu ovat peruttu joulukuulta. Nämä peruuntuneet tapahtumat ovat siirretty kevät kaudelle, jolloin kautta voidaan jatkaa pidempään aina huhtikuun puoliväliin saakka ja kaikki innokkaat leijonakoululaiset pääsevät osallistumaan tapahtumiin.

Poikkeuksena Toivalan puolen tyttökiekkokoulu järjestetään sunnuntaina 13.12.2020 klo 17.15-18.15. Siihen päivään suunniteltu pelitälli U8 KalPa pohjoista vastaan on peruttu. Tyttökiekkokoulutapahtuman henkilömäärä jää alle 50, joten toiminta voidaan järjestää nykyisten viranomaisrajoitusten puitteissa ja turvavälit huomioiden. Tyttöjen tulee saapua hallille kaikki muut varusteet puettuna, paitsi luistimet voi pukea hallilla. Jos on luistinsuojat, toivotaan, että luistimetkin ovat valmiiksi puettuna. Vanhemmat eivät voi jäädä jäähalliin odottamaan vaan heidän on poistuttava tyttökiekkokoulun ajaksi jäähallilta. Lapsen saa viedä pukukoppiin ja tulla hakemaan pukukopista. Ohjaajat saattavat lapset pukukopeista jäälle ja takaisin pukukoppeihin. Toivomme, että maksu suoritetaan ennakkoon. Paikanpäällä kuitenkin on maksumahdollisuus.

Leijonakoulut jatkuvat sunnuntaina 10.1. Toivotaan, että silloin pääsemme taas yhdessä liikkumaan!

Hyvää joulun aikaa kaikille!


Lisätietoa:

Teemu Koljonen, teemu.koljonen@kalpa.fi, 044-0386829 (Leijonakoulut)

Jaana Peltola, jaana.peltola@kalpa.fi, 044-7445588 (tyttökiekkokoulu)