U18 SM jatkaa vahvoja esityksiä - nyt kaatui Tappara ja Ässät
Julkaistu: 12.10.2020 00.00

U18 SM jatkaa vahvoja esityksiä - nyt kaatui Tappara ja Ässät

KalPa U18 SM kartutti pistetiliään jälleen kuudella pisteellä. Mutta mikä on valmennuksen tuomio joukkueen viikonlopun operoinnista, ja miltä joukkueen tekeminen tällä hetkellä näyttää, valmentaja Niko Kallela?

”Viikonloppuun lähdimme hyvistä asetelmista, kun alla oli hyvät pelit edelliseltä viikonlopulta sekä hyvä harjoitusviikko. Peleistä oli odotettavissa hyvin erilaiset.

Lauantain Tampereen pelistä odotettiin kovaa pienen kaukalon kamppailupeliä, joka myös saatiin. Koko ajan täytyi olla valmis kamppailemaan jokaisesta sentistä ja olla valmiina Tapparan laadukkaisiin vastahyökkäyksiin. Vastustaja karkasi jo 3-1 johtoon, mutta toisen erän kavennuksella ja viimeisen erän maaleilla pystyttiin kääntämään peli meille.

Eilen vastassa Ässät kotona, heillä lauantailta 4-11 voitto Jyväskylästä. Saattoi olla tuosta pelistä vielä hyvän olon tunne mielessä, koska toiseen erän lähdettäessä peli oli jo 6-1. Sen jälkeen vaikea peli meille varsinkin kolmannen erän osalta, koska liian helpolla saatiin tulos aikaiseksi. Harmittaa viimeisen erän kolme maalia, jotka suorastaan annettiin vastustajalle. Alkukauden hyvin toiminut alivoima oli reikäjuustoa ja kolme päästettyä maalia tuplasi koko kauden saldon kuuteen maaliin.

Pojilla syyslomaviikko edessä, joten pari päivää vedetään viikon alkuun happea. Lauantain Sport pelin siirryttyä pelaamme viikonloppuna ainoastaan sunnuntaina, Kärppiä vastaan. Viimeksi ratkaisua haettiin viimeiseen asti, joten on hienoa päästä jälleen mittaamaan kuntomme sarjakärkeä vastaan”

Seuran uusimmat