Huhtikuun pelit käyntiin Mikkelissä
Julkaistu: 07.04.2019 00.00

Huhtikuun pelit käyntiin Mikkelissä

Kausi on kulkenut jo pitkälle kevääseen, mutta G 11 Etelän karavaani kulkee vaan. Tällä kertaa suuntasimme Etelä-Savoon Mikkelin Jukureiden vieraaksi. Mikkelin harjoitusjäähalliin saapui myös täysin uusi tuttavuus SaiPa, joten aurinkoisen sunnuntain ratoksi luisteltiin pikkumustan perässä kolmen seuran voimin.

KalPalle kulunut sunnuntai oli voitokas. Kaikki kolme peliryhmää voittivat kaikki neljä peliään, eikä vastustajalle jäänyt jossiteltavaa. SaiPalta tulikin kehuja mallikkaasta pelistä, jossa nähtiin paljon upeita syöttökuvioita, vauhdikasta luistelua, rohkeaa mailapelaamista ja yritteliästä ilmettä. Vastuunkantajia tuli peleissä laajalla rintamalla ja mm. Etelä 1:n Teletappi-ketju Kulo-Lintu-Hartikainen näyttivät, miltä näyttää kun "ketsuppipullo" aukeaa. Lintu tykitti ensimmäisen "Liiga-maalinsa" toiseksi viimeisessä pelissä. Kuulemma oli nähnyt, että längissä on tilaa ja sieltähän se kiekko liukui maalin perukoille. Hartikainen viimeisteli samassa ottelussa upeasti yläkulmaan, mutta rehellisenä pelimiehenä myönsi, että ei nyt sinällään nähnyt, minne laukoi. Samapa tuo, kunhan tulosta tulee! Hartikaiselle tuli tilaisuus myös viimeistellä rangaistuslaukaus, mutta valitettavasti tuomari levitti kätensä kiekon kilahdettua ylärimaan. Maaliskuun tsempparipelaaja Kulo uurasti kahdensuunnan pelissä peittäen useita laukauksia maalivahti Tiitus Hynnisen edestä. Maalivahtiosasto oli muutenkin iskussa, myös Niki Väätäinen ja Leo Petsalo pitivät joukkueitaan pystyssä vaikeinakin hetkinä. KalPan yhdestä upeimmasta maalista vastasi Aapo Savolainen, joka kynäili osumansa hienosti jalkojen välistä. Myös Juliukset -Kaikkonen ja Lahtinen- olivat tehokkaina, samoin Samuel ja Luukas Malinen. Aleksi Riikonen ja Miro Tiilikainen olivat myös pelipäällä sekä Aatu Juntunen, joka uurasti suuressa roolissa kahden suunnan pelaajana ja jakoi runsaasti oivaltavia syöttöjä maalintekijöille.

Kevään huipentuma ja toinen isoista turnauksista on Leppävirralla pääsiäisenä 19.-20.4. Vesileppis-turnaukseen KalPa 11 Etelä lähtee neljällä peliryhmällä. Turnauksessa on mukana myös punakone, kun Alfa St. Petersburg saapuu Leppävirralle kahden joukkueen voimin. Alla olevasta linkistä pääsette turnausjärjestäjän sivuille, josta voitte nähdä otteluohjelman sekä seurata tuloksia pääsiäisen turnauksesta. Kannustusta tarvitaan myös paikan päällä, joten kukapa kieltää suuntaamasta pitkänä perjantaina ja lankalauantaina jäähallille. Mitäpä teillä muutakaan voisi olla?

http://gameresultsonline.com/leki-75/vesileppis-cup-g11

Seuran uusimmat