Loppiaisturnauksesta menestystä
Julkaistu: 11.01.2020 00.00

Loppiaisturnauksesta menestystä

KalPa 11 Etelän vuosi 2020 käynnistyi riemukkaalla mielellä, kun luistin kulki ja peli oli rentoa Jyväskylässä. Jyväskylän Diskoksen järjestämässä kahdeksan joukkueen loppiaisturnauksessa KalPalta oli mukana kolme joukkuetta. PiPS ja LKP olivat paikalla yhden joukkueen ja Diskos kolmen joukkueen voimin. Pelit toivat mukanaan hyvää vaihtelua Leijonaliigan peleihin ja oli tärkeä kohdata myös uusia vastustajia, joiden pelitapa ei ollut tuttu.

KalPa Yellow ja Red joutuivat samaan alkulohkoon, mikä taisi koitua Redin turnausmenestyksen tuhoksi. Aamun ensimmäinen peli kun on omia vastaan, siinä asetetaan henkinen lujuus koetukselle. Tiukka taistelu kääntyi Yellown voittoon ja tästä oli Redin vaikea toipua. Red kuitenkin piti päänsä pinnalla vaikean alkulohkon jälkeen ja hoiti sijoitusottelunsa taistellen ja ottelun voittaen. Turnaussijoitus 7. Sami Savolainen piiskasi Yellowta kovalla sykkeellä läpi päivän ja joukkue nappasikin voitot kaikista alkusarjan peleistä. Loppuottelussa tuli vastaan Pieksämäki, joka osoittautui lopulta paremmaksi luvuin 7-5. Hopeiset mitalit maistuivat kuitenkin hyvin ja pelaajat olivat tyytyväisiä päivän tulokseen. Kolmas ryhmä Black pelasi toisessa lohkossa ja välttyi näin kohtaamasta omaa joukkuetta. Black hävisi alkusarjassa yhden pelin ja voitti kaksi, joten tie vei pronssiotteluun Diskosta vastaan. Peli oli Blackin näytöstä ja niinpä joukkue pääsi nauttimaan pronssimitalin painosta kaulassa.

Kiitos Diskokselle hyvästä miniturnauksesta Go On Areenalla, Buugi Liikuntakeskuksessa!

Leijonaliiga lähtee lauantaina käyntiin kolmella ryhmällä ja sunnuntaina yksi ryhmä on Joensuussa. Ilon kautta kohti kevättä! Tervetuloa kannustamaan KalPaa Tuplajäät Toivalaan klo 12.15 alkaen ja Tuplajäät Lippumäkeen klo 13.15 alkaen. Toivalassa Leijonaliigaa isännöin KalPa 11 Pohjoinen ja vastaan tulee Kiuruveden Kiekko-81. Lippumäessä ennakoidaan illan Savon Derbyä, kun Etelän kaksi peliryhmää testaa Mikkelin Jukureiden vauhdin.

#kalpa11etelä #taitokasvaayhdessä #puolestasavonmaan #keltamusta


Seuran uusimmat