ESR-hanke - Uusia keinoja liikunnan lisäämiseen ja tavoitteena E-urheilu osaksi seuratoimintaa
Julkaistu: 26.05.2020 00.00

ESR-hanke - Uusia keinoja liikunnan lisäämiseen ja tavoitteena E-urheilu osaksi seuratoimintaa

Juniori-KalPan tavoitteena on kehittää ja laajentaa seuratoimintaa ESR-rahoitteisen hankkeen myötä. Hanke sisältää kaksi osaa, joiden avulla pyrimme tarjoamaan lapsille ja nuorille lisää toimintaa arkeen.

Liikunnan lisääminen arjessa

Ensimmäisessä vaiheessa tavoitteena on kehittää lasten ja nuorten omalla ajalla tapahtuvaa liikuntaa sekä harjoittelua.

Olemme kevään ajan tuottanut sosiaalisen median kanaviemme kautta materiaalia ja ideoita omatoimiseen harjoitteluun sekä taitojen oppimiseen. Haluamme näin tavoittaa harrastajamme paremmin myös silloin, kun he eivät ole mukana ohjatussa toiminnassa. Tämän avulla voimme auttaa harrastajia lisäämään viikoittaista liikunnan määrää ja sitä kautta kehittymistä. Tämä on nähty erityisesti nyt poikkeustilan aikana tärkeäksi kehityskohteeksi, johon seurassa on tarkoitus panostaa myös jatkossakin.

Seurassa on otettu osalle joukkueista käyttöön sähköisiä etävalmennustyökaluja. Näiden avulla valmennus pystyy tukemaan pelaajaa arjessa paremmin ja harjoittelusta saadaan entistä laadukkaampaa.

E-urheilu osaksi seuratoimintaa

Hankkeen toisessa osassa pyrimme tukemaan E-urheilun kehittämistä, joka kasvavana lajina voisi tulevaisuudessa olla osa seuratoimintaamme.

Hankkeen alkuvaiheessa kartoitamme erilaisia vaihtoehtoja ja toimenpiteitä toteutusta varten. Tavoitteenamme on tarjota yhä useammalle lapselle ja nuorelle harrastusmahdollisuus, jonka avulla on mahdollista saada lisää sosiaalisia kontakteja sekä päästä osaksi ryhmää. Kohderyhmänämme tulisi olemaan kaikki pelaamisesta kiinnostuneet lapset ja nuoret, jotka eivät välttämättä vielä tässä vaiheessa kuulu seuratoimintaan. E-urheilun tuominen omaan toimintaan mahdollistaisi kasvavan lajin uudenlaisen seuratoiminnan syntymisen.